Sakari Heikkilä

Työskentelen Digivisio-hankkeessa hankepäällikkönä, vastuualueenani strateginen muutos, visio ja lainsäädäntö. Tässä roolissa saan käydä tiivistä vuoropuhelua korkeakoulujen kanssa ja koordinoida yhteistyötä muiden kansallisesti kehitettävien ratkaisujen ja myös kansainvälisten hankkeiden kanssa.

Olen saanut tehdä töitä sekä korkeakouluissa että korkeakoulujen kanssa. Tutuksi ovat tulleet mm. Aalto-yliopisto ja Oslon yliopisto. Ennen tähän hankkeeseen hyppäämistä olin Wärtsilällä kehittämässä korkeakouluyhteistyötä sekä tutkimuksessa että koulutuksessa.

Minua motivoi meidän tavoitteissa ja tekemisessä erityisesti niiden vaikuttavuus; rakennamme yhteisiä palveluja kaikille oppijoille ja koko korkeakoulusektorille. Meidän korkeakoulujen kanssa yhteistyössä rakentamilla ratkaisuilla on merkitystä paitsi yksilölle, myös koko yhteiskunnalle, jonka haasteena on pienenevät työssäkäyvät ikäluokat. Oppimisen pitää olla tulevaisuudessa hauskempaa ja helpompaa, vaikka oppimisen sisällöt olisivatkin haastavia.

Yhteystiedot
Sakari Heikkilä

Hankepäällikkö

Toiminnan suunnittelu
sakari.heikkila@csc.fi
+358 50 5110424