Selvitys

Vahvempaa digipedagogista osaamista ja parempaa opiskelukykyä – digipedagogiikan esiselvitykset nyt luettavissa

Tulevaisuudessa yhteiskuntamme tarvitsee yhä monipuolisempaa osaamista. Yksi Digivisio 2030 -hankkeen tavoitteista on löytää ratkaisuja tulevaisuuden oppimisen haasteisiin digipedagogisin keinoin ja tukea sekä oppijoita että opettajia digipedagogisessa kehityksessä. Hankkeessa on valmistunut kaksi esiselvitystä, jotka käsittelevät opiskelukyvyn tukemista ja osaamisen kehittämistä digipedagogiikan näkökulmasta.

Opiskelukyvyn vahvistamista digipedagogiikan keinoin

Opiskelukykyä koskevassa esiselvityksen tuloksena tunnistettiin useita suosituksia esimerkiksi opiskelutaitojen ja digitaitojen tukemiseen, opiskelijoiden vertaistuen vahvistamiseen ja ohjauksen tukemiseen.

Suomen eOppimiskeskus ry laati Digivision tilauksesta kirjallisen katsauksen opiskelukykyä edistävistä sekä keskeyttämisen ehkäisyä koskevista tutkituista keinoista osana opiskelukykyä koskevaa esiselvitystä. Kirjallisen katsauksen pohjalta tunnistettiin keskeisiä teemoja asiantuntijapaneeleihin, joissa hahmoteltiin ja viimeisteltiin opiskelukykyä edistävien keinoja ja keskeyttämisen ehkäisyä koskevia suosituksia Digivisio-hankkeen käyttöön.

Suositukset sisältävät muun muassa opiskelutaitojen ja digiosaamisen tukemiseen tähtääviä menetelmiä, opiskelukyvyn ja yhteisöllisyyttä tukevien foorumien ja mallien rakentamista, vertaistuutorointiin kannustamista sekä ohjauksen vahvistamiseen kannustavia toimenpiteitä. Myös oppimisanalytiikan hyödyntäminen ja sidosryhmätyöskentelyn tehostaminen sekä uraohjauksen kehittäminen löytyvät suositusten joukosta. Tutustu suosituksiin tarkemmin: lataa materiaali.

Kansalliset digipedagogiikan koulutukset osaamisen kehittämisen tueksi

Korkeakoulujen opettajien ja tukipalveluhenkilöstön digipedagogisen osaamisen kehittämistä käsittelevän esiselvityksen tavoitteena oli tuottaa suunnitelma digipedagogiikan koulutusten kansallisesta toteuttamisesta ja kartoittaa tarve arvioida opettajien digipedagogisia taitoja.

Esiselvityksessä koottiin yhteen selvitykset ja tutkimukset opettajien tulevaisuuden digiosaamisesta sekä digipedagogista osaamista koskevat kansainväliset ja EU-tason linjaukset. Työryhmä kävi tämän lisäksi läpi myös useita korona-aikana opiskelijoille ja opettajille tehtyjä kyselyitä, joissa nousi esiin erilaisia digipedagogisen osaamisen kehittämisen tarpeita. Ne liittyivät esimerkiksi yhteisöllisyyden rakentamiseen, ohjaukseen ja palautteen antamiseen sekä vuorovaikutukseen ja itseohjautuvuuden tukemiseen.

Työryhmä on tehnyt esiselvityksen pohjalta esityksen kansallisten digipedagogiikan koulutusten mallista. Tavoitteena on, että vuonna 2022 suunnitellaan neljä koulutusta yhteiskehittämisen keinoin kaikkien korkeakoulujen kanssa, ja koulutukset toteutetaan vuonna 2023. Lue lisää koulutusten teemoista ja tutustu esiselvitykseen: lataa materiaali.

Esiselvityksessä valmistuneita suosituksia lähdetään seuraavaksi edistämään Digivisio-työssä. ”Haemme parhaillaan korkeakouluista yhteistyökumppaneita, jotka lähtevät työstämään kanssamme suosituksista toteutuksia. Työskentely käynnistyy alkukesästä,” hankepäällikkö Tuula Heide kertoo.

Esiselvitykset löydät myös Digivision Eduuni wikistä (vaatii kirjautumisen).

Lisätietoja

Tuula Heide

Hankepäällikkö

Digipedagogiikka