Selvitys

Oppimisen arvioinnin laadukkaat keinot – suosituksia mikro-oppimisen arviointiin

Digivisiossa kehitettävät palvelut tuovat korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjonnan erilaisten oppijoiden saataville. Korkeakouluissa voi siis tulevaisuudessa opiskella entistä kirjavampi joukko ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja vaihtelevilla suoritustavoilla. Myös oppimisen arvioinnissa tulee ottaa huomioon entistä heterogeenisemmät oppijajoukot, ja sen tulee tapahtua jatkossakin pedagogisesti laadukkaasti.

Vuoden 2022 syksyllä Digivisio 2030 –hankkeessa asetettiin osatoteuttajatyö selvittämään oppimisen arvioinnin laadukkaita keinoja. Osatoteuttajatyönä toteutetun esiselvityksen tavoitteena oli koota yhteen olemassa oleva tutkimus- ja kehittämistyö oppimisen arvioinnin laadukkaista keinoista ja laatia suosituksia niiden edistämiseksi kansallisesti. Esiselvitystyön toteuttivat Marja Jaronen Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Eila Pajarre Tampereen yliopistosta.

Esiselvityksen tarkastelukohteena ovat erityisesti mikro-oppiminen, osaamismerkit ja piensuoritukset, joiden merkitys kasvaa etenkin jatkuvan oppimisen opintotarjonnassa. Esiselvityksessä tarkastellaan mikro-oppimisen arvioinnista tehtyjä tutkimuksia, kehittämistyön tuloksia ja hyviä käytänteitä. Mikro-oppimisen lisäksi selvityksessä käsitellään myös osaamismerkkien ja piensuoritteiden käyttöä ja arviointia. Selvityksen aineisto koostuu tieteellisistä artikkeleista, kehittämishankkeiden tuloksista, Digivisio 2030-tapahtumissa esille nousseista esimerkeistä ja muiden organisaatioiden toteuttamista malleista ja esimerkeistä.

Esiselvityksen perusteella kootut suositukset koskevat jatkuvan ja joustavan oppimisen tarjottimelle tuotavaa opintotarjontaa ja sen kehittämistä korkeakouluissa. Suositusten mukaan tarjottimelle tuotavaan opintotarjontaan olisi tärkeää määritellä osaamistavoitteet ja läpinäkyvät arviointikriteerit, jotta oppija tietää, mihin hän sitoutuu, miten oppimista arvioidaan ja millaisen osaamismerkin opinnoista saa. Tämän lisäksi olisi hyvä tarkentaa myös, miten erilaiset non-formaalin oppimisen muodot ja mikro-oppiminen voidaan yhdistää mahdollisesti muihin opintoihin tai ahotoida osaksi formaalia oppimista.

Jatkuvan ja joustavan oppimisen tarjottimella modulaarisuuden periaate kytkee non-formaalin tarjonnan ja opintojaksot yhteen siten, että oppijalla on aina valittavanaan seuraava askel oppisprosessissa. Oppimisen suuntana voi olla saman teeman syventäminen tai samaan ilmiöön liittyviin erilaisiin teemoihin perehtyminen. Arviointi tekee näkyväksi jo hankittua osaamista, olipa kyseessä sitten non-formaalia osaamismerkein tunnustettua osaamista tai laajempia opintojaksoja.

Suosituksia ryhdytään viemään osaksi jatkuvan ja joustavan oppimisen tarjottimen kehitystyötä ja niitä edistetään esimerkiksi pilottikorkeakoulujen työssä.

Tutustu esiselvitystyöhön: lataa raportti (pdf).

Lisätietoja

Asiantuntija Satu Hakanurmi

satu.hakanurmi@csc.fi