Uutinen

Opintoseteli sai vahvan startin – ensimmäisen kuukauden aikana jo 2656 nuorta aktivoi etunsa

Elokuussa käyttöön otettu uusi opintoseteli sai vahvan alun, kun yli 13 prosenttia siihen oikeutetuista aktivoi setelinsä jo ensimmäisten viikkojen aikana. Samalla avoimet korkeakouluopinnot yhteen kokoava ja opintosetelin mahdollistava Opin.fi-palvelu rikkoi kävijäennätyksensä, kun palvelussa oli elokuussa yli 158 000 käyntiä.

Opintoseteli on uusi, 30 opintopisteen arvoinen maksuväline, jolla voi suorittaa suomen- ja ruotsinkielisiä avoimia korkeakouluopintoja maksutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön kolmivuotisen kokeilun tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin, kehittää osaamistaan ja löytää oma opintopolkunsa myös silloin, kun tutkinto-opiskelupaikkaa ei vielä ole löytynyt. Elokuussa opintoseteliin oikeutettuja nuoria oli noin 19 900.

”Ensimmäisen kuukauden tulokset ovat erittäin rohkaisevia. Opin.fi-palvelun ennätyksellinen kävijämäärä ja se, että jo yli 13 prosenttia opintoseteliin oikeutetuista nuorista on aktivoinut etunsa, kertovat vahvasta kiinnostuksesta. Haluamme varmistaa, että tieto tästä mahdollisuudesta tavoittaa kaikki siihen oikeutetut nuoret”, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie.

Kokeilu jatkuu – mahdollisuus avoimiin opintoihin myös syksyn yhteishakuun osallistuneille

Opintosetelikokeilu jatkuu ja kestää aina vuoden 2028 heinäkuun loppuun saakka. Opintoseteli on tarkoitettu myös niille nuorille, jotka jäävät ilman opiskelupaikkaa kuluvan syksyn yhteishaussa tai päättävät olla vastaanottamatta tarjottua opiskelupaikkaa. Tavoitteena on tarjota vaihtoehto, jonka avulla nuori voi jatkaa oppimista heti toiselta asteelta päästyään ja kerryttää korkeakouluopintoja.

Opintosetelin voi saada nuori, joka:

  • on suorittanut ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa 1.12.2025 – 31.7.2028 välisenä aikana
  • oli valmistuessaan alle 29-vuotias
  • on hakenut korkeakoulujen yhteishaussa
  • ei ole saanut tai ottanut vastaan korkeakoulun tutkinto-opiskelupaikkaa.

Opintosetelillä voi suorittaa yhteensä 30 opintopisteen verran avoimia korkeakouluopintoja maksutta. Seteli on voimassa kaksi vuotta, joten opintoja voi suorittaa joustavasti omaan tahtiin.

Opin.fi kokoaa korkeakoulujen avoimet opinnot yhteen paikkaan

Opintoseteli toimii Opin.fi-palvelussa, joka on 37 suomalaisen korkeakoulun yhteinen palvelu. Palvelu kokoaa yhteen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen avoimen korkeakoulutuksen opintoja ja tarjoaa mahdollisuuden löytää ja vertailla tuhansia kursseja eri aloilta. Palvelun rakentamisesta ja kehittämisestä vastaa korkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke, ja sen operoinnista huolehtii HigherEd Hub Finland Oy.

”Opintoseteli madaltaa kynnystä tutustua korkeakouluopintoihin ja löytää oma suunta. Ensimmäisen kuukauden tulokset osoittavat, että nuoret ovat löytäneet palvelun ja opintosetelin hyvin. Opin.fi tekee avoimesta korkeakouluopiskelusta aiempaa saavutettavampaa ja auttaa rakentamaan siltaa kohti tutkinto-opintoja”, sanoo Digivisio 2030 hankejohtaja Jonna Piiroinen.

Suomi on sitoutunut nostamaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuuden 60 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että korkeakouluopinnot ovat aidosti kaikkien halukkaiden saavutettavissa. Digivisio 2030 –hanke, Opin.fi-palvelu sekä opintoseteli ovat osaltaan tukemassa tätä kansallista tavoitetta.

Opintosetelin saamisen oikeuden voi tarkistaa ja setelin aktivoida Opin.fi-palvelussa. Lisätietoa palvelusta ja opintosetelistä löytyy osoitteesta Opin.fi.

Lisätietoja

Jonna Piiroinen
hankejohtaja, Digivisio 2030
jonna.piiroinen@csc.fi
040 730 3044

Rauha Kiljunen-Ruotsalainen
viestintäpäällikkö, Digivisio 2030
rauha.kiljunen-ruotsalainen@csc.fi
040 511 7903