Uutinen

Digivision hanketoimistoon on saatu uutta osaamista kevään 2023 aikana 

Digivisiotyö etenee vauhdilla ja hanketoimistoon on saatu uutta osaamista esimerkiksi tuotekehityksen ja pilotoinnin pariin kevään aikana.  

Vuoden 2022 puolella Eeva Tuori-Pastila aloitti pilotoinnin projektipäällikkönä, ja alkuvuodesta 2023 pilottitiimiä täydensi Kati Koivu pilottituen asiantuntijana. Molemmat työskentelevät hankkeessa osatoteuttajina, Tuori-Pastilan kotiorganisaation ollessa Helsingin yliopisto ja Koivun Tampereen yliopisto. Tuori-Pastila on työskennellyt yli 10 vuotta Helsingin yliopiston opintohallinnossa tietojärjestelmien kehityksen ja käyttöönottojen parissa. Vuosina 2019-2022 hän toimi Helsingin yliopistossa opintotietojärjestelmä Sisun käyttöönoton projektipäällikkönä. Kati Koivu on työskennellyt Tampereen yliopistossa yli 25 vuotta erilaisissa opintohallinnon, koulutussuunnittelun ja ohjauksen tehtävissä. Kati toimi 2017-2021 Tampereen yliopistossa opintotietojärjestelmä Sisun käyttöönoton projektipäällikkönä. Tällä hetkellä Kati työskentelee pilotoinnin lisäksi Tampereen yliopistolla erityisasiantuntijana tutkintoon johtamattoman koulutuksen hallinnoinnin ja prosessituen parissa koulutuksen johtamisen tuen tiimissä. 

Yhteiskehittämisen ja pilotoinnin tiimiä on täydentänyt tänä keväänä myös Minna Passi, joka siirtyi huhtikuussa tuoteomistajan roolista pilottitiimiin.  

Alkuvuodesta 2023 jatkuvan ja joustavan oppimisen tarjottimen tuotepäällikkönä on aloittanut Annu Schroderus. Schroderuksella on yli 10 vuoden kokemus erilaisista opetus- ja koulutusalan tehtävistä. Schroderus siirtyi Digivisioon Alma Talentilta, jossa hän työskenteli koulutusliiketoiminnassa tuotepäällikkönä ja eLearning-asiantuntijana. Schroderus on kiinnostunut koulutustoimialasta, tuotejohtamisesta ja kehitystyöstä. 

Hanketoimistossa kevään aikana ovat aloittaneet myös Mattias Sundell tuoteomistajan roolissa ja Iida Jääskeläinen osallistamisen asiantuntijana.  

Hankepäällikkö Jonna Piiroinen on siirtynyt keväällä viestintäpäällikön roolista tekniset ratkaisut ja tietoturva –osaamisalueen johtoon.  

Lisätietoja

Ota yhteyttä hanketoimistoon

digivisio@csc.fi