Podcast 
Jatkuvan oppimisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, mutta oman osaamisen täydentäminen voi olla haastavaa erilaisissa elämäntilanteissa. Jatkuvan oppimisen tukemisesta, oppivan elämäntavan vahvistamisesta ja osaamisidentiteettien rakentumisesta podcastin jaksossa keskustelevat Milma Arola Jotpasta ja Laura Paaso Oulun ammattikorkeakoulusta. Podcastin juontaa hankejohtaja Hanna Nordlund.
Kuuntele jakso:
Jakson tekstivastine
[Musiikkia]
Hanna Norlund
Tervetuloa Digivisio 2030 –hankkeen podcastiin, jossa pureudutaan siihen, millaista oppimisen tulevaisuutta me Suomessa parhaillaan rakennetaan. Mä olen Hanna Norlund. Mun kanssa saman mikin äärellä on vaihtuvia asiantuntijavieraita. Tästä alkaa Oppimisen Seuraava Luku.
[Musiikkia]
Hanna Norlund
Moi, ja tervetuloa Oppimisen Seuraava Luku –podcastin toiseen jaksoon. Tänään me keskustellaan erilaisista oppijoista ja siitä, miten korkeakoulut voi tukea erilaisia oppijoita ja toisaalta siitä, miten oppimista voisi tapahtua kaikissa elämäntilanteissa. Mä olen saanut vieraakseni tänään Oulun ammattikorkeakoulun lehtorin Laura Paason ja Jatkuvan Oppimisen ja Työllisyyden palvelukeskuksen eli JOTPA:n projektipäällikön Milma Arolan. Tervetuloa.
Laura Paaso
Kiitos.
Milma Arola
Kiitoksia.
Hanna Norlund
Mukava saada sut vieraaksi, Laura. Sä työskentelet Oulun ammattikorkeakoulun lehtorina ja tutkit osaamisidentiteetin rakentumista. Mitä osaamisidentiteetti tarkoittaa, ja miten sä oot päätynyt tutkimaan juuri tätä aihetta?
Laura Paaso
Osaamisidentiteettihän tarkoittaa yksilön käsitystä itsestään osaajana, eli käytännössä sitä, että mitä mä osaan, mistä kaikkialta se mun osaaminen on kertynyt ja miten mä voisin sitä omaa osaamistani soveltaa erilaisissa yhteyksissä. Ehkä erityisesti merkityksellinen osaamisidentiteetti on silloin, jos työelämässä tulee vastaan erilaisia muutostilanteita tai ehkä jopa kriisejä. Se oma tuttu ja turvallinen ammatti tai työtehtävä voi muuttua radikaalisti tai nopeasti, niin silloin me tarvitaan uudenlaista käsitystä osaamisesta. Se on oikeastaan se osaamisidentiteetin ydin. Mä oon päätynyt tutkimaan tätä aihetta siksi, että mä haluan olla omalta osaltani rakentamassa semmoista työelämää, jossa me löydettäisiin kaikille semmoinen oma juttu ja oma merkityksellinen työura ja –polku. Sitä mä haluan edistää sitten myöskin tutkimuksen kautta.
Hanna Norlund
Kiitos. Toisena asiantuntijavieraana on Milma. Lämpimästi tervetuloa myös sulle.
Milma Arola
Kiitos.
Hanna Norlund
Sä työskentelet jatkuvan oppimisen ja työllisyyden parissa. Millaisia odotuksia työelämässä olevilla ihmisillä ylipäätään on oman osaamisen täydentämistä kohtaan tänä päivänä?
Milma Arola
Joo. Meillä on aika tuore kyselytutkimus tästä aiheesta, ja lähtökohtaisestihan työikäiset nauttii uuden oppimisesta ja kouluttautuu työuran aikana hyvinkin mielellään. Ja sitten on hyvä myös muistaa, että ihmiset oppii myös muulla tavoin kuin kouluttautumalla. Työssä opitaan tosi paljon. Ihmisillä on myös aika erilaisia odotuksia ja tapoja oppia. Toisille sopii ehkä enemmän itsenäinen asioiden opiskelu. Jotkut haluaa täsmäkursseja ja omaan työtehtävään liittyviä kursseja ja koulutuksia ja jotkut oppii enemmän tekemällä. Eli monenlaisia odotuksia niin kuin on monenlaisia ihmisiäkin.
Hanna Norlund
Jos me mennään sitten päivän aiheeseen, niin me ollaan Digivisiossa alusta alkaen puhuttu oppijoista eikä siis opiskelijoista ja ollaan haluttu vaalia ajatusta siitä, että jokainen on oppija, oli hän sitten korkeakoulututkintoa suorittava tai sitten jo työelämään siirtynyt osaaja, joka haluaa laajentaa omaa osaamistaan. Teille Laura ja Milma, jatkuva oppiminen ja erilaiset oppijat on sydämen asia. Jos mä aloitan kysymällä aika ison kysymyksen heti alkuun, että miten me voidaan tukea oppivaa elämäntapaa ja sen syntymistä. Miten sä, Milma, lähtisit purkamaan tätä?
Milma Arola
Joo. Todella iso kysymys, ja varmasti se oppiva elämäntapa on semmoinen, jonka pohja luodaan nuoruudessa ja lapsuudessa ja kouluvuosina. Valitettavasti sitten jos siitä on hyvin ikäviä kokemuksia, niin siitä voi olla kauaskantoisia seurauksia myös tänne työikäiseksi saakka. Mutta toisaalta kyllähän tämmöistä oppivaa asennetta ja oppimisen iloa, sille voidaan luoda pohjaa myös työuran aikana. Mulle on hirveän tärkeätä myös se mitä työpaikoilla tapahtuu, eli siellä on kannustava ilmapiiri, jossa voit ideoida, tehdä ehkä virheitä, antaa ja saada palautetta, oppia työtä tekemällä, tehdä parityöskentelynä, tiimityöskentelynä. Tän tyyppiset asiat on niitä, mitkä sitten ehkä työelämässä meitä kannustaa oppimaan uutta. Toki sitten kurssit ja koulutukset ja henkilöstökoulutukset myös kannustaa siihen uuden oppimiseen ja se, että meillä on erilaisia tapoja oppia uutta, kun on erilaisia ihmisiäkin. Sitten taas täällä koulutuksen ja kurssien puolella, niin hirveän tärkeätä on mun mielestä se, että meillä todella on monenlaista koulutustarjontaa erilaisille ihmisille ja elämäntilanteeseen sopivasti tarjolla. Vaikka koulutusta, jonka voit kytkeä siihen sen hetkiseen työtehtävään tai töihin ja pystyt aidosti suorittamaan niitä realistisesti siinä töiden ohella. Sitten oppimisen tavat on moninaisia jokaiselle sopivalla tavalla. Näkisin, että tämmöiset asiat tukee. Sitten on tietysti tämmöisiä isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, että miten meillä on vaikka toimeentulo ajateltu sen koulutuksen aikana. Jos olet päätoiminen opiskelija, niin millä sitten elät. Mutta tokihan paljon voi oppia uutta kursseilla tai työelämässä ilman, että on päätoiminen opiskelija. Tuo oli ihana toi teidän oppijan käsite tässä. Me kaikkihan olemme oppijoita läpi elämän.
Hanna Norlund
Miten Laura, tuo mitä Milma puhui, niin resonoi sulle? Tossahan tavallaan kuvasi aika hyvin sitä, että se osaamisidentiteetti ehkä lähteä rakentumaan jo siellä ihan peruskoulusta lähtien, mutta miten sun mielestä tää oppiva elämäntapa liittyy siihen osaamisidentiteettiin?
Laura Paaso
Joo. Kyllähän se oppiva elämäntapa, mä itse laittaisin sen jopa sinne aiemmin, että se lähtee jo sieltä varhaislapsuudesta. Mutta jotenkin mä ajattelisin niin, että osaamisidentiteettinäkökulmasta keskeistä olisi tällainen tulevaisuusorientaatio ja tulevaisuustietoisuuden lisääminen. Se, että meillä olisi enemmän sellaisia tilanteita, joissa pohditaan sitä, että mitä se tulevaisuus oikeastaan tuo tullessaan ja minkälaisia mahdollisuuksia se meille avaa. Toisaalta mä näen, että tietous tai ymmärrys siitä, että yhteiskunta ja työelämä on muutoksessa ja minkälaisia vaikutuksia sillä vaikka työelämälle on tai työn tekemisen tavoille tai työyhteisöille, niin se on tietyllä tavalla jo itsessään ehkä luo sitä sellaista halua oppia uutta ja kehittää sitä omaa osaamista jatkuvasti. Mä uskon, että tällainen tulevaisuustietoisuuden lisääminen voisi olla yksi avain siihen oppivaan elämäntapaan. Toisaalta mä ajattelen, että oppivassa elämäntavoissa ehkä keskeistä on se sisäinen motivaatio tai se, että me saadaan jotenkin herätettyä sitä sisäistä halua oppia lisää ja toisaalta kehitettyä vaikka niitä valmiuksia oppimaan oppimiseen. Siinä taas nostaisin keskeiseksi myös sen, että me ollaan erilaisia. Me ollaan kaikki yksilöitä, ja me opitaan yksilöllisesti. Toisille jatkuva oppiminen on huomattavasti luontaisempaa kuin toisille, ja se on aika hyväkin tunnistaa, että joillekin oppiva elämäntapa tai oppiva orientaatio on itse asiassa aika luontainen lähtöasetus ja toisille se on sitten vähän hankalampaa.
Hanna Norlund
Joo. Tää on mielenkiintoinen näkökulma, ja nimenomaan se, että jos me halutaan huolehtia siitä, että jokaisella on omasta taustastaan tai koulutuksestaan riippumatta mahdollisuus oppia just yksilöllisesti siihen omaan tarpeeseen ja tilanteeseen sopivalla tavalla, ja sitten toisaalta me tiedetään, että elämässä sattuu ja tapahtuu asioita. Meidän elämäntilanteet vaihtelee. Te Milma JOTPA:ssa julkaisitte just näitä tutkimustuloksia siitä, että mitä työikäiset ajattelee jatkuvasta oppimisesta, ja siinä nimenomaan näkyy se, että moni haluaisi oppia ja opiskella enemmänkin, mutta sitten syynä on just usein se oppimisen ja koulutuksen ja sen muun elämän yhteensovittamisen haasteet, että miksi voi olla, että se sitten kuitenkin syystä tai toisesta jää väliin. Miten sä, Milma, koet, että miten meidän pitäisi vielä paremmin huomioida niitä erilaisia tilanteita, joita oppijoilla on ja miten me voitaisiin varmistaa, että se oppiminen voisi vielä paremmin nivoutua niihin meidän yksilöllisiin elämäntilanteisiin?
Milma Arola
Joo. Toi on erittäin hyvä kysymys. Monesti osallistumattomuuden syynä sanotaan vaikka aika ja raha ja just sitten tää, että miten se koulutukseen osallistuminen on nivottavissa siihen muuhun elämäntilanteeseen. Sehän voi olla, että työ on kiireistä tai perhe-elämä on kiireistä ja se tuntuu aika haastavalta ehkä silloin ainakin pidempikestoinen koulutus sopia siihen. Mutta näen, että yksi ratkaisu on tietysti se, että ainahan me ei tarvita sitä monen vuoden tutkintoa. Kouluttautuminenhan on paljon muutakin. Esimerkiksi me JOTPA:ssa rahoitetaan näitä lyhytkestoisia koulutuksia työelämän tarpeisiin, ja silloinhan se ei ole ajallisestikaan yksilöltä ihan mieletön investointi välttämättä. Totta kai se oppiminen on aina prosessi ja vie aikaa. Mutta kyllä sitten, jos mä mietin sitä sieltä korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien näkökulmasta, niin kyllä mä ajattelen, että niiden koulutusten tulee olla sellaisia, että ne pystytään reaalisesti suorittamaan, olit sitten työelämässä tai muuten elämässä muutakin aktiivista. Sidotaan niitä oppimistehtäviä siihen varsinaiseen työhön, ja järjestetään mahdollisuuksia eri aikoina opiskella ja verkko-opinnot ja monenlaiset vaihtoehdot sitten tulee avuksi, ja onneksi niitä tänä päivänä onkin hyvin monenlaisia tarjolla. Joustavia mahdollisuuksia toki pitää olla, mutta ainahan se oppiminen vaatii vähän aikaa ja panostusta, ainakin koulutukseen osallistuminen.
Hanna Norlund
Joo. Sä mainitsitkin tuossa jo vähän siitä, että mitä korkeakoulut tekee ja voisi tehdä, mutta haluaisitko sä vielä, Laura, jatkaa tästä, että mitä nimenomaan korkeakoulut, miten tällä hetkellä tuetaan erilaisia oppijoita ja mitä ehkä pitäisi sitten pystyä vielä paremmin tekemään?
Laura Paaso
Niin kuin Milma tuossa sanoikin, että paljon tarjontaa on jo. Meillä on hyvinkin paljon erilaisia täydennyskoulutuksia ja on erikoistumiskoulutuksia ja YAMK-koulutusta ja kaikennäköistä avoimen tarjontaa ja muuta, jota on jo paljon tarjolla ja joka on lähtökohtaisesti tai ainakin osittain pyritty rakentamaan niin, että se niitten opiskeleminen onnistuu myös töiden ohessa. Eli se periaatteessa on mahdollista. Mutta ehkä mä peräänkuuluttaisin tässä jatkuvassa oppimisessa ja opiskelun yhteen nivomisessa siihen elämään semmoista tarvelähtöisyyttä. Vähän samaa, mitä Milmakin tuossa sanoi äsken, että toisaalta mä näkisin, että meillä korkeakouluilla on tärkeätä olla ajan hermolla siitä, että mikä se on se elinkeinoelämän tai ympäröivän yhteiskunnan tarve ylipäänsä koulutukselle ja sen selvittäminen ja tiiviimpi yhteistyö olisi mun mielestä ratkaiseva juttu. Toisaalta taas sitten se, että mitä ne on ne yksilöiden osaamisen kehittämisen tarpeet ja jotenkin sen haisteleminen ehkä vielä tarkemmin ja se, että me pystyttäisiin tarjoamaan niitä erilaisia joustavia, monimuotoisia koulutuspalveluita. Semmoinen kokonaisen tutkinnon suorittaminen ei välttämättä kaikille ole se juttu, niin kuin tuossa Milmakin äsken sanoi, vaan tarvitaan niitä erilaisia vaihtoehtoja. Sitten toisaalta, jos ajatellaan erilaisia työelämän muutostilanteita, niin voi olla, että tarvitaan esimerkiksi täsmäosaamista johonkin tiettyyn juttuun. Tai sitten mä näen, että tulevaisuudessa ehkä vielä enemmän korostuu tarve sellaiselle osaamiselle, joka ei ole välttämättä ihan suoraan sitä omaa alaa tai substanssia, vaan vaikka viereiseltä alalta tai ihan toiselta alalta ja että mahdollistettaisiin ne sellaiset joustavat opintopolut, jossa voisi täydentää sitä osaamistaan myös sillä jonkun toisen alan osaamisella. Koska mä näen, että tämmöistä toimialat ylittävää osaamista ja osaamisyhdistelmiä ehkä tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän.
Hanna Norlund
Joo. Tässä hyvin toit esiin just sitä, että sen yksilön ja sitten toisaalta työelämän ja työnantajien näkökulma pitää saada kohtaamaan. Me ollaan viime aikoina puhuttu aika paljon suomalaisten oppimistulosten ja koulutustason laskusta. Meillä vanhemmissa ikäluokissa ollaan OECD:n keskiarvon yläpuolella, mutta 25–34-vuotiaiden suomalaisten koulutustaso on alle OECD:n keskiarvon. OKM:n sivistyskatsauksen mukaan vuonna -78 syntyneet on meidän koulutetuin ikäluokka. Meidän podcastin edellisessä jaksossa me puhuttiinkin jo vähän siitä kansallisesta tavoitteesta, että vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon ja 60 prosenttia aikuisista osallistuisi vuosittain jatkuvaan oppimiseen. Mutta sitten toisaalta sieltä kouluajoista voi olla jo monella aika pitkään, niin miten saadaan sellaiset ihmiset rohkaistua jatkuvan oppimisen pariin? Mitä sä ajattelet tästä, Milma?
Milma Arola
Joo. Se on totta, että jos niistä omista opiskeluajoista on jo pitkä aika, niin kynnys lähtee opiskelemaan voi olla aika suuri. Sitten voi olla, että myös kuva ja käsitys siitä, että mitä se koulutukseen osallistuminen tänä päivänä on, niin sehän saattaa olla vanhentunut. Koska Laura tuossa hyvin kuvasi, että meillä on nykyään aika monipuolisia vaihtoehtoja olemassa, mutta välttämättähän ihmisillä ei ole tietoa niistä. Meidän oma kysely esimerkiksi kertoo sitä, että varsinkin ne ihmiset, jotka erityisesti ehkä hyötyisi siitä tiedosta, että mitä koulutusvaihtoja on olemassa ja jos haluaisin kehittää osaamistani, mitä minun pitäisi tehdä. Eli esimerkiksi perusasteen varassa olevat ihmiset tai ihmiset, joilla on matalampi koulutus, niin heillä on kaikista vähiten tietoa niistä kouluttautumisvaihtoehdoista, mikä on aika huolestuttavaa, kun me tiedetään, että Suomessa niin kuin muuallakin koulutus kasautuu korkeasti koulutetuille ja sitten osa porukkaa jää sen ulkopuolelle. Mutta mikä nyt sitten olisi lääke sitten tähän, että saataisi ihmisiä palaamaan koulun penkille ja koulutuksen äärelle, niin varmaan ensimmäisiä askeleita on tietysti se, että yritetään sitä tietoisuutta myös lisätä niistä, että mitä kaikkia vaihtoehtoja on, miten voi opiskella, ja tosiaan sen viestin vieminen, että aina ei tarvitse viideksi vuodeksi sitoutua, vaan voit pienissäkin paloissa saada tutkinnon tai osaamisen lyhyemmässäkin ajassa itsellesi. Sitten tietysti aika tärkeätä on se, että opintojen aikana on ohjausta, tukea, neuvontaa ihan sinne oppimisvalmiuksia ja siihen oppimispolulla tukemista. Näkisin että ne on tämmöisiä keinoja sitten.
Hanna Norlund
Lauralta voisinkin kysyä tähän liittyen, mitä Milma just sanoi, että voi olla, että voi olla jo vähän vanhentuneita käsityksiä ehkä siitä, että mitä se opiskelu on, ja sitten toisaalta ehkä se kuitenkin on niin, että korkeakouluissa ne tutkinto-opiskelijat on kuitenkin se tutumpi ryhmä. Miten korkeakoulut voisi ottaa paremmin haltuun jatkuvat oppijat kohderyhmänä, ja mitä sä, Laura, ajattelet, että mitä se myös tarkoittaa sieltä asiakaskokemuksen näkökulmasta? Me ehkä myös ajatellaan, että toisaalta jatkuvat oppijat tulee oppimista, he ikään kuin hakee tiettyä oppimiskokemusta, oppimispalveluakin ja se niitä yksilöllisiä polkuja, mistä te olette paljon puhunut, niin miten tämmöinen kohderyhmä korkeakouluissa otetaan haltuun?
Laura Paaso
Loistava kysymys. Ehkä tuohon ei semmoista yhtään ainutta oikeaa vastausta ole. Mutta mä jotenkin ehkä lähtisin palastelemaan sitä siitä näkökulmasta, että ensinnäkin se tieto näistä erilaisista mahdollisuuksista on aika hajallaan ja sitä voi olla hankala saada. Se, että voi olla ehkä vähän hankalaakin kiinnostua jostain koulutuksesta, jos sä et saa siitä riittävästi tietoa tai sä et osaa hakea sitä tietoa. Se on semmoinen asia, kun on tosiaan paljon erilaisia palveluita tarjolla, että ne olisi jotenkin kootusti yhdessä paikassa, niin olisi jo ehkä ensimmäinen askel kohti sitä, että olisi ehkä helpompi sitten ajatella opiskelevansa jotain. Toinen pointti, mitä Milma tossa jo vähän sivusi on se ohjauksen tarve. Eli tällä hetkellä mun näkökulmasta meidän tutkinto-opiskelijat, nimenomaan puhun nyt AMK- ja ja YAMK-opiskelijoista, on niitä jotka saa sitä ohjausta ja erityisesti uraohjausta ja siihen oman koulutuspolun pohtimiseen liittyvää ohjausta sieltä opinto-ohjaajalta, mutta meidän jatkuvan oppimisen asiakkaat on itse asiassa, heidän se ohjauksen saanti tai se, että millä tavalla heille on ohjausta tarjolla, niin se on oikeasti aika vähäistä ja hajallaan. Mä nyt tossa pallottelin sitä ajatusta mielessäni, että olisipa ihana kun olisi semmoisia aikuisten opoja, jotka voisi toimia tällaisessa urasuunnittelun ja osaamisen kehittämisen polutuksen apuna, koska aikuisille ei ole olemassa tällaista tukea samalla tavalla kun taas sitten tutkinto-opiskelijoille on. Eli käytännössä jotakin sellaista ohjausta, joka auttaisi pohtimaan sitä omaa polkua. Ehkä vielä kolmas pointti on taas osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Se, että aikuiset, jotka tulee meille opiskelemaan nimenomaan tuolta työelämästä, niin heillähän on jo valtavasti sitä osaamista. Voi olla niitä erilaisia koulutuksia taustalla ja erityisesti ehkä sitä työkokemusta ja kaikkea muuta sellaista osaamista, josta ei välttämättä ole sitä tutkintotodistusta tai paperia tai sertifikaattia. Kukaan ei ole ikään kuin tunnustanut sitä osaamista, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sitä osaamista olisi. Mä ajattelen, että me ehkä korkeakouluissa ollaan vielä vähän lapsenkengissä siinä osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Kyllähän ne tunnistetaan olemassa oleva tutkinnot esimerkiksi tosi hienosti ja voidaan (epäselvää) jotain tiettyjä kursseja esimerkiksi, mutta se jää vähän siihen. Ehkä vähän sen kaikkiaalisen osaamisen tunnistamista ja sitä, että miten sitä voitaisiin edistää niitä koulutuspolkuja sitä kautta.
Milma Arola
Mehän helposti rinnastetaan se osaaminen nimenomaan siihen ammattiin tai tutkintoon. Tästä on Laurakin kirjoittanut, tiedän. Niin ihmiset ei välttämättä tule itsekään ajatelleeksi sitä kaikkea osaamista, mitä heillä on. Työikäisillähän valtaosa siitä oppimisesta tapahtuu siellä työssä, työtä tekemällä, kun ratkotaan jotain hankalia asiakascaseja tai kehitellään uutta, otetaan haasteita vastaan, tehdään tiimityötä, parityötä. utta kun se ei ole semmoista tavoitteellista oppimista, ääneen sanoitettua, että nyt olemme perehtymässä tai kouluttautumassa ja kun siitä ei saa sitä todistusta ja sertifikaattia, niin se jää helpommin ihmisillä huomaamatta. Meillä musta hirveästi ihmisillä on sitä kaikkialla työelämässä ja harrastuksissa ja koulutuksissa hankittua osaamista, jota saattaa jäädä piiloon jopa ihmisiltä itseltäänkin. Ja sitten tuohon ohjausasiaan vielä voisin lisätä sen, että hyvin toit, Laura, esiin sitä, että jatkuvan oppimisen palveluita käyttäviltä puuttuu ehkä ohjausta. Mutta sitten kun mietitään vielä sitä porukkaa, joka ei ole tällä hetkellä missään oppilaitoksessa kouluttautumassa, eli valtaosaa meidän työikäisestä väestöstä, niin myös siellä olisi hirveän tärkeätä, että on sitä jonkinlaista ohjausta saatavilla ja pohdiskeluapua siihen, että mitkä on ne mun seuraavat suunnat ja miten mä voisin mun osaamista kehittää, jotta jotakin. Jotta pärjään paremmin työelämässä tai pääsen haaveammattiini tai vastaan muuttuviin osaamistarpeisiin, mikä se ikinä onkaan sitten siellä se kimmoke. Onneksi se on yleensä meidänkin tutkimusten mukaan se sisäinen motivaatio, mistä, Laura, aikaisemmin tuossa puhuit. Ihmiset pääasiassa kehittää osaamistaan kuitenkin ihan omasta kiinnostuksesta ja innostuksesta ja siitä, että halutaan kehittyä siinä asiassa, jota opiskellaan. Ei niinkään ulkoisesta pakosta. Toki sitten joskus siitäkin.
Hanna Norlund
Just näin. Joo. Tässä tuli monta tosi hyvää ja mielenkiintoista asiaa, mistä tekisi mieli keskustella lisääkin, mutta mulle tulee myös se mieleen tästä, mitä te puhuitte, että onko se myös vähän niin, että me ei välttämättä oikein itsekään sitä meidän osaamisidentiteettiä siis välttämättä tunnisteta. Se on myös ehkä niin, että tarvitaanko me myös apua tai tietoista pohdintaa myös oman itsemme kohdalta. Just niin kun sanoit, Milma, että me ei välttämättä itsekään tulla ajatelleeksi, että mitä kaikkea me osataan.
Milma Arola
Todella joo. Ihmisillähän on sellainen taipumus, että helposti me saatetaan jopa kiinnittää enemmän huomiota siihen osaamiseen, jota meillä ei ole kuin siihen mitä meillä on. Mehän monesti mietitään sitä omaa osaamista silloin kun on joku arviointi tai kilpailutilanne käynnissä. Haetaan työpaikkaa tai haetaan oppilaitokseen tai haetaan apurahaa tai tehdään jotain myyntipuhetta jonnekin. Silloinhan helposti ruvetaan peilaamaan sitä, että no, ei mulla ole tätäkään eikä tätäkään eikä tätäkään. Mun mielestä siinä on kyllä iso asia, jolle voidaan tehdä paljonkin, että ihmiset myös tunnistaisi sen olemassa olevan osaamisen, jota heillä on, ja sitähän kaikilla on valtavasti. Ihmisillä on meidänkin kyselyn mukaan aika hankala myös kertoa siitä omasta osaamisesta, ja siihen liittyy tämmöisiä kulttuurisia tekijöitä ja sanoittamiseen liittyviä tekijöitä ja ylipäänsä sitä ajattelutapaa, että onko tämä osaaminen osaamista, jos en ole tässä maailman paras tai en ole väitellyt tohtori, niin en voi välttämättä sanoa osaavani.
Hanna Norlund
Niin just. Ehkä tällaista myös suomalaista vaatimattomuutta osittain on tässä mukana. Mutta sitten tekee mieli myös tarttua siihen, mitä Laura just sanoit siitä, että jos me ei edes tiedetä, että minkälaista oppimista on tarjolla ja toisaalta, että jos on vielä vähän vanhentuneet käsityksetkin siitä, että mitä vaikkapa opiskelu korkeakoulussa nykypäivänä on, niin tää on se, mitä me ollaan Digivisiossa myös huomattu. Oikeastaan jatkuvien oppijoiden suurin haaste heidän omasta mielestään on se, että korkeakoulujen tarjonta on tosi hajallaan ja on tosi vaikea vertailla sitä. On tosi vaikea ehkä niistä kuvauksista päästä kiinni siitä, että mitä mä sitten oikeasti opin ja mitä mä osaan tän jälkeen, kun mä osallistun tähän koulutukseen. Sen takia se on juuri se eka asia, mihin Digivisiossakin on päätetty keskittyä, eli kerätä sitä korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjontaa yhteen paikkaan, josta se on helposti löydettävissä ja sitä kautta myös sitten vertailtavissa ja valittavissa. Ja just, että se tarjonta olisi myös kuvattu sillä tavalla, että se on niiden oppijoiden näkökulmasta relevanttia, että millä perusteella he sitten valitsee. Täällä ainakin Digivision ensimmäinen eteneminen saa Milmalta peukkua myös täällä…
Milma Arola
Kyllä. Täällä nostellaan peukkua.
Hanna Norlund
…studiossa. Ehkä vielä kysyisin just sitä, että kun se osaamistason nostaminen on niin keskeinen asia, niin mä voisin vielä kysyä sitä, että miten me voitaisiin myös niitä ihmisiä, joilla ei ole aikaisempaa korkeakoulutaustaa, niin kuitenkin innostaa ja rohkaista myös sinne korkeakoulujen tarjontaan kurkistamaan ja vaikka työelämän myöhemmissäkin vaiheessa lähtee myös korkeakouluoppimisen polulle?
Laura Paaso
Tää oli ilmeisesti mulle tää kysymys.
Hanna Norlund
Kumpi vaan saa vastata. [naurua] Kumpi ensimmäisenä ehtii.
Laura Paaso
Jos sulla on joku hyvä hyvä idea tähän, niin ole hyvä.
Milma Arola
No ensimmäisenä tulee tietysti mieleen, että pienissä palasissa, mistä tuosta aikaisemminkin mainitsin, ettei tarvitse koko kakkua syödä kerralla. Vaan että jos on se mahdollisuus jotenkin pienten polkujen ja lyhyiden osaamis- ja oppimiskokonaisuuksien kautta rakentaa sitten tutkinto tai osa siitä tai näin, niin se on ainakin yksi. Ja sitten tietysti tää tiedon jakaminen on musta hirveän tärkeätä. Todella jos saataisiin sitä tarjontaa ihmisille näkyville, että tätä kaikkea on ja tätä voit meillä oppia. Kyllä mä tässäkin peräänkuuluttaisin sitä, että kun me ollaan niin erilaisia oppijoina, että mä luulen itse, että osa senkin taustalla, että meidän koulutus kasautuu korkeasti koulutetuille, eli tietty porukka on kauhean oppimisuskoista ja oppimisintoista ja osaa se ei ehkä sitten niin paljon houkuttele. Niin kyllä mun mielestä silloin pitää myös miettiä sitä, että onko se koulutustarjonta sellaista, että se koetaan houkuttelevaksi. On tekemällä oppimisen tapoja ja ei-koulumaista. Meidänkin kyselyssä nousi esiin, että osa toivoo myös semmoista oppimista, että se on ei-koulumaista. Eli uudenlaisia tapoja kehittää sitä omaa osaamista, niin näkisin, että olisi hyvä, että meidän koulutustarjonnassa on myös korkea-asteella tämmöistä, ja tällä hetkellä toki onkin, mutta voi olla enemmänkin.
Laura Paaso
Voisin ehkä napata kiinni tuosta ei-koulumaisuudesta, ja ehkä tarkastella sitä nyt taas siitä osaamisidentiteettinäkökulmasta. Mä uskon vahvasti siihen, että meidän jokaisen tämä ainutlaatuinen osaamisidentiteetti on paitsi yksilöllinen niin myöskin yhteisöllinen tai sosiaalinen ja vuorovaikutteinen prosessi. Mä näen niin, että jatkuva oppiminen voi toisaalta olla myös tällaista yhteisöllistä osaamista ja yhteisöllistä uudistumista yhdessä muiden kanssa, vaikka sen oman työyhteisön kanssa tai tiimin kanssa. Ehkä siinä voisi olla se semmoinen ydin siihen ei-koulumaisuuteen. Jos pystyttäisiin rakentamaan sellaisia osaamisen kehittämisen kokonaisuuksia, jossa vaikkapa nyt sitten työyhteisö lähtee rakentamaan yhteistä jotakin osaamisen kehittämisen prosessia yhteistyössä korkeakoulujen kanssa, ja jotenkin sitä paitsi että korkeakoulut toimisi siinä sen koulutuksen toteuttajana niin myöskin ehkä sen kehittämisprosessin fasilitoijana ja yhteistyökumppanina. Jotenkin lähdettäisiin yhdessä sen työyhteisön kanssa tai organisaation kanssa rakentamaan sitä osaamisen kehittämisen kokonaisuutta laaja-alaisemmin kuin vain yksittäisinä jonain täsmäkoulutuksia. Se voisi olla ehkä sellainen kevyt portti kohti niitä korkeakouluopintoja, että lähdettäisiin rakentamaan tämän tyyppisiä kokonaisuuksia. Ja mä uskon tosi vahvasti siihen, että siinä yhteisössä on se voima. Meistä kukaan ei kehitä osaamistaan yksinään kuplassa, vaan siihen tarvitaan aina ihmisiä ympärille ja siihen tarvitaan sitä yhdessä oppimista ja yhdessä reflektoimista ja myöskin sitä vertaistukea.
Hanna Norlund
Niin, ja ehkä me välillä tarvitaan myös muita ihmisiä sanomaan se, että hei, Laura, sä oot hyvä. Sä oot tosi hyvä tässä asiassa, ja Milma, sä hallitset ton jutun hyvin. Ollaanko me välillä myös liian kriittisiä meidän oman osaamisidentiteetin kanssa?
Laura Paaso
Kyllä. Me ollaan kriittisiä, ja me ollaan sokeita. [naurua]
Milma Arola
Kyllä näin. Toi on hyvä mitä toit esiin, että me monesti tarvitaan muut ihmiset vähän peiliksi siihen omalle osaamiselle. Se voi olla just tätä suoraa, että kehuu toista tai antaa palautetta. Veditpäs sä ton hyvin. Onpa ihana, kun tiedät tästä asiasta niin paljon. Kyllähän me semmoisessa tilanteessa huomataan omaa osaamista, kun joku vaikka pyytää meiltä apua tai huomataan, että hei mä oonkin aina roolissa, että mulle kollegat juttelee ja kertoo asioita. Olenkin ehkä ihan hyvä kuuntelija. Nehän tulee vuorovaikutuksessa ne omat osaamisetkin esiin. Tai tulenko pyydetyksi työryhmiin tai tän tyyppistä. Tai kun mennään itselle vieraaseen ympäristöön, mehän ajatellaan monesti hyvin itsestäänselvyytenä sitä omaa osaamista, että no kaikkihan nyt nää asiat tietää ja osaa, mitä minä. Mutta sitten jos me mennään tosi erilaiseen ympäristöön, jossa onkin ihan eri taustalla olevia ihmisiä, niin me ehkä tajutaan myös sen oman osaamisen arvo silloin, että kappas vaan, mullahan onkin paljon hiljaista tietoa, mitä ei tosiaankaan kaikilla muilla olekaan. Nuo oli tosi hyviä pointteja musta, Laura, just toi yhteisöllisyys ja ihana idea. Noinhan sen pitäisi ollakin, että kun oppiminenhan on kollektiivinen ja vuorovaikutteinen prosessi. Eihän se ole pelkkä yksilön polku niin kuin me helposti ja perinteisesti ehkä ajatellaan. Tommoista yhteistyötä nyt vaan korkeakouluun, ja Digivisioon tästä kirjaukset. [naurua]
Hanna Norlund
Eli tavallaan mä kuulen, että te just sanotte sen, että tarvitaan paitsi uudenlaisia tarjonnan muotoja mutta ehkä sitten myös uudenlaista yhteistyötä, esimerkiksi korkeakoulujen ja vaikka työyhteisöjen välille. Me ollaan perinteisesti myös ehkä ajateltu niin, että jatkuvat oppijat on sellaisia pidempään työelämässä olleita ihmisiä, jotka on vaikka jossakin muutoskohdissa ja näin, mutta varsinkin me ollaan Digivisiossa viime aikoina puhuttu just siitä, että itse asiassa se jatkuvan oppimisen oppiva elämäntapa ja varmaan myös se osaamisidentiteetin rakentuminen kuitenkin edellyttäisi sitä, että itse asiassa jo silloin kun me ollaan ensimmäisten oppimiskokemusten äärellä ja esimerkiksi sitten korkeakouluissa jo tehdään tutkinto-opiskelua, niin meidän pitäisi silloin jo ruveta mieltämään itsemme jatkuvaksi oppijoiksi. Meidän pitäisi saada hyvin nuoresta asti ihmiset jatkuvan oppimisen polulle. Miten te ajattelette, että mitkä olisi ne kolme kaikista tärkeintä asiaa, mistä pitäisi huolehtia, että me saataisiin jatkuvia oppijoita meidän lapsista ja nuorista heti alusta saakka?
Laura Paaso
Sä pyysit kolme.
Hanna Norlund
Joo. Kolme. Jos tulee enemmän niin saa sanoa useampiakin.
Laura Paaso
No mä nostin sen jo tuossa aikaisemmin esiin sen tulevaisuusorientaation. Se on ehkä sellainen asia, mitä me ei kauheasti vielä ainakaan, no mä oon työskennellyt sekä toisella asteella että korkeakoulussa, että kauheasti ei tietoisesti opiskelijoiden kanssa tehdä sitä tai harjoiteta tulevaisuusorientaatiota. Me ei tehdä kauheasti sellaista pohdintaa siitä, että mitä se tulevaisuus tuo tullessaan ja minkälaisia mahdollisuuksia se tuo ja toisaalta sitä osaamisen kehittämisen ehkä tarvetta myöskin. Jotenkin semmoinen tulevaisuusorientaation vahvistaminen voisi olla yksi selkeä juttu.
Milma Arola
Joo, ja sitten mä ehkä ajattelen kanssa, jos toi oli ykkönen, niin multa tulee nyt sitten kakkonen. Me voidaan tehdä tälleen.
Laura Paaso
Tässä näkyy yhteistyö. [naurua]
Milma Arola
Niinpä. Näin me yhdessä tässä opitaan. Ja mikähän se mun kakkonen nyt sitten olikaan. Mä kanssa näen, että hirveän tärkeätä olisi saada ihmisille iästä huolimatta, on se nyt siellä varhaislapsuudessa tai koulussa tai korkeakoulussa tai ammatillisella puolella, että se usko niihin omiin kykyihin oppijana vahvistuu. Tässä omassa työssäni hirveästi myös näen sitä turhaa uskonpuutetta. Ja se kun saadaan syntymään ihmisille, että hei mäkin osaan ja uskon ja luotan siihen, että olen oppija. Kaikki me ollaan oppijoita, jatkuvia oppijoita haluttiin tai ei. Se on musta sellainen, mitä pitäisi läpi koulu-uran tietoisesti rakentaa ihmisille. Tuleeko sulta kolmonen?
Laura Paaso
Tulee multa kolmonen, ja se linkittyy oikeastaan tuohon sun kakkoseen. Nostan tämmöisen kokonaisvaltaisen potentiaalin tunnistaminen ja siitä tietoiseksi tuleminen. Sä sanoit tuossa vähän aikaisemmin, että me ollaan kauhean hyviä tunnistamaan osaamisen puutteita tai osaamistarpeita, mutta me ollaan aika sokeita sille, että missä me ollaan hyviä, missä me ollaan vahvoilla. Se mistä mä oon hirveän tyytyväinen, on se, että meillä tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksen alaluokilla on tosi vahvasti tällainen vahvuuslähtöinen kasvatus. Sieltä on tulossa niitä sukupolvia, jotka on jo tosi tietoisia omista vahvuuksista. Mutta ne aikuiset ja nuoret, jotka ehkä tällä hetkellä on siellä pohtimassa sitä omaa urapolkua ja niitä erilaisia vaihtoehtoja, niin ei välttämättä ole kauhean tietoisia omista vahvuuksistaan kokonaisuutena ja siitä osaamisesta. Voivat olla aika sokeitakin sille ja voi olla tosiaan niitä kokemuksia siitä että no, en mä nyt oikein osaa mitään tai en mä nyt oikein ole missään hyvä. Jotenkin sellaista tietoista osaamisen ja vahvuuksien tunnistamista ja sanoittamista. Ehkä se sanoittaminen on siinä nyt se keskeinen juttu myöskin. Se ei tule itsestään, vaan siihenkin tarvitaan ohjausta ja siihen tarvitaan tukea. Siihen jotenkin ei välttämättä ole ihan puhtaasti sanoja olemassa.
Milma Arola
Tuohon voisin vielä jatkaa. Mulla on muuten nelospointtikin tuli nyt mieleen. Mutta tohon mä vielä jatkan sen, että kyllähän menestyvät työpaikat ja työyhteisöt johtaa vahvuuksia. Eli mä näen, että jossain se on jo työpaikoille vähän tullut, että tunnistetaan. Ei ajatella, että Lauran pitää osata kaikki, vaan ajatellaan niin, että meillä on tässä kolmen hengen tiimi. Yhdessä me osataan paljon enemmän kuin yksikään meistä yhdessä. Kun nähdään se, että missä se ihmisten vahvuus on ja johdetaan niitä, eikä keskitytä niihin osaamisgappeihin. Ehkä perinteisesti tehdään osaamiskartoituksia työpaikoilla, jossa katsotaan, että mitäs kaikkea te ette osaa ja miten ihmeessä kurotaan nää gapit umpeen. Se on jotenkin ihan totaalisen toisenlainen ajattelutapa kuin se, että hei tätä kaikkea tää jengi osaa. Käytetään nää vahvuudet näin. Mutta se neljäs pointti ehkä jotenkin mulla tuli. Nyt mä en muista edes kysymystä, mutta mulla on vastaus valmiina. [nauraa] Mulle tuli jotenkin mieleen tästä Digivisiosta, että kun tehdään korkeakoulujen välistä yhteistyötä, niin mä jotenkin näen sen hirveän tärkeänä, että sille oppijalle näyttäytyisi se koko palvelutarjoama. Ei lähdetä siitä, että nyt me haluamme sinne juuri tänne meille takaisin, kun olet meillä opiskellut kerran, vaan nähtäisiin, että se koulutuspalvelutarjoama olisi laajasti käytössä. Tämä edellyttää mun mielestä sitä, että korkeakoulut tekee myös yhteistyötä ja ajatellaan jotenkin, että se kaikkien korkeakoulujen koulutustarjonta on yhdellä tarjottimella ja siellä sä voit poimia itsellesi sopivimman ja elämäntilanteeseesi sopivimman koulutuksen.
Hanna Norlund
Hei, kiitos teille. Tämä on ollut tosi mahtava keskustelu. Mehän oltaisiin voitu jatkaa tätä varmaan aika paljon pidempäänkin. Mutta oli erittäin avartavia näkökulmia teillä, josta tulee varmaan paljon pohdintaa siis sekä Digivisioon mutta toivottavasti kuuntelijoille laajemminkin. Mulle tästä nyt erityisesti jäi mieleen just ensinnäkin siis tämä, että meidän varmaan jokaisen on hyvä miettiä ja tiedostaa enemmän sitä meidän osaamisidentiteettiä ja käyttää siis myös muita ihmisiä sen osaamisidentiteettimme tunnistamiseen ja vahvistamiseen. Toi tulevaisuusorientaatio oli toinen, ja just varmasti se, että miten me sekä työelämän tarpeet mutta sitten toisaalta ne yksilön omat tarpeet, koska te toitte kuitenkin vahvasti sitä sisäistä motivaatiota esiin, että näiden kahden tasapainottaminen. Me puhuttiin aika paljon uskosta omiin kykyihin ja siitä vahvuusperustaisuudesta myös, mutta toisaalta just se, että meidän pitää myös tietää, mitä on tarjolla ja sen pitää olla just helposti saatavilla ja niitä yksilöllisiä polkuja pitää olla luotavissa ja ehkä myös sitä uudenlaista yhteistyötä korkeakoulujen ja työyhteisöjen välillä. Sitten toisaalta just ehkä miettiä sitä jatkuvien oppijoiden tarjontaa. Toitte just esiin sitä, että itse asiassa niitä palveluja, mitä me tutkinto-opiskelijoille tarjotaan, niin meillä ei välttämättä ole niitä tarjolla sinne jatkuville oppijoille, ja ne on kuitenkin yhtä tärkeitä myös sinne. Ehkä joskus jopa tärkeämpiä siellä, jos on kauan siitä, kun on opiskellut ja on ehkä vaikea hahmottaa, että mitä seuraavaksi kannattaisi lähteä tekemään. Tosi mielenkiintoisia pointteja nyt meille kaikille pohdittavaksi. Kiitos Laura ja Milma ihan tosi paljon, että tulitte mukaan meidän podcastiin ja juttelemaan. Tätä keskustelua voi myös kuulijat tulla jatkamaan tuonne sosiaalisen median puolelle hashtagilla Digivisio2030. Mä oon Hanna Norlund, ja tää oli Oppimisen Seuraava Luku.
[Musiikkia]