Yleinen

Korkeakoulujen Digivisio 2030 -hankkeen toteuttaminen vauhtiin

Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke lisää kaikkien oppijoiden mahdollisuuksia joustavaan oppimiseen. Tavoitteena on seuraavien kymmenen vuoden aikana uudistaa suomalaista korkeakoulutusta digitalisaation avulla ja tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaa.

Hankkeessa kehitetään korkeakoulujen yhteisiä toimintamalleja ja luodaan yhteinen digitaalinen palvelualusta. Keskeisiä kehittämiskohteita ovat lisäksi digitaalinen pedagogiikka sekä oppijan polkuun ja jaettuun dataan perustuva ohjaus.

Korkeakoulujen digivisio on keskeinen osa hallitusohjelman toteuttamista. Pääministeri Marinin hallituksen ohjelman mukaan korkeakoulujärjestelmää kehitetään oppijan ja jatkuvan oppimisen alustaksi. Tavoite on, että tutkinto-opiskelijat, elinikäiset oppijat ja opiskelupaikkaa vailla olevat voisivat opiskella joustavasti opintoja kaikkien Suomen korkeakoulujen tarjonnasta organisaatiorajoista ja maantieteellisistä rajoituksista riippumatta. Digivision toteuttamisella korkeakoulut luovat vahvaa kansainvälistä kilpailuetua Suomelle yhteiskuntana ja jokaiselle kansalaiselle oppijana.

– Digivisio tuo korkeakoulutuksen lähemmäs jokaista suomalaista ja vahvistaa korkeakoulujen välistä yhteistyötä. Uudet koulutuksen järjestämisen ja opiskelun tavat herättävät myös kansainvälistä kiinnostusta ja edistävät kansainvälisten opiskelijoiden saamista Suomeen, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo.

Jatkuvan oppimisen ja osaamistason nostamisen tarve ylittää koulutusasteet ja ikäkaudet sekä sitoo koulutuksen ja työelämän tarpeita yhteen. Joulukuussa 2020 hyväksyttyjen jatkuvan oppimisen linjausten mukaisesti Suomessa otetaan asteittain käyttöön jatkuvan oppimisen digitaalinen palvelukokonaisuus. Se muodostuu toisiinsa kytkeytyvistä älykkäistä sähköisistä palveluista, kuten osaamisen kartoitus- ja tunnistamispalveluista, ohjauspalveluista, koulutuksen hakupalveluista sekä tarjontapalveluista sekä näihin kytkeytyvistä tietovarannoista. Korkeakoulujen digivision toteutus on keskeinen osa digitaalisen palveluympäristön kehittämistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Digivisio 2030 -hankkeelle 20 miljoonan euron erityisavustuksen. Erityisavustuksen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittamassa korkeakoulujen strategiarahoituksesta 17,8 miljoonan euron rahoituksen hankkeelle vuosille 2021–2024.

– Koko korkeakoulukentän yhdessä valmistelema Digivisio 2030 on koulutusalan merkittävimpiä digitalisaatiohankkeita Suomessa. Olemme erittäin kiitollisia opetus- ja kulttuuriministeriölle sen vahvasta tuesta hankkeen valmistelussa ja nyt myönnetystä merkittävästä rahoituksesta hankkeen toteuttamiseen, Digivisio 2030 -ohjausryhmän puheenjohtaja, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä kiittää.

Kaikki Suomen korkeakoulut ovat sitoutuneet Digivisio 2030 -hankkeeseen.

– On hienoa, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat löytäneet yhteisen näkymän Suomen laajuiseen korkeakoulujen digitaaliseen kehittämiseen. Tälle työlle myönnetty rahoitus pitää suomalaisen korkeakoulutuksen edelläkävijänä globaalissa osaamisen ja oppimisen kilpailussa tulevinakin vuosina, iloitsee Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori, Digivision ohjausryhmän jäsen Matti Sarén.

 

Lisätietoja:

  • Digivision hankejohtaja Hanna Nordlund, p. 050 354 0052
  • Johtaja, opetus-ja kulttuuriministeriö, Birgitta Vuorinen, p. 0295 330 335
  • Opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö, Ilmari Hyvönen, p. 0295 330 117