Selvitys

Katsaukset muutos­johtamiseen korkeakouluissa

Digivisio 2030 on sisällöllisesti laaja kehittämishanke, joka tulee käynnistämään monenlaisia muutoksia korkeakouluissa. Hanke tukee korkeakouluja muutosten läpiviennissä muutosjohtamisen tuen ohjelmalla, jonka suunnittelu on parhaillaan käynnissä.

Maaliskuun 2022 aikana Digivisio 2030 -hankkeessa on valmistunut kaksi katsausta muutosjohtamiseen. Nämä kevyet katsaukset on laadittu vahvistamaan muutosjohtamisen tuen ohjelman suunnittelua hankkeessa ja tukemaan korkeakouluja oman muutosohjelman laatimisessa.  Katsauksia ovat olleet tekemässä muutosjohtamisen taustatyössä osatoteuttajina toimineet korkeakoulujen ammattilaiset ja asiantuntijat. Lisäksi muutosjohtamisen kokemuksien katsaukseen on osallistunut muutosjohtamisen taustatyössä mukana olevia konsultteja.

Muutosjohtamisen kokemuksia korkeakouluissa

Ensimmäinen raportti esittelee muutosjohtamisen kokemuksia korkeakouluissa. Taustatyönä korkeakouluista tunnistettiin muutosjohtamisen tuen ohjelman kannalta kiinnostavat muutokset ja valittiin korkeakoulut, joista muutostietoa ryhdyttiin kartoittamaan. Kartoitukset toteutettiin kyselylomakkeella ja haastatteluilla.

Katsaus tarkastelee korkeakouluissa toteutuneita muutosjohtamisen haasteita ja onnistumisia, ja sen ohella toteutettiin korkeakoulukohtaiset raportit, jotka toimitettiin kullekin korkeakoululle erikseen. Muutosjohtamisessa koetuiksi haasteiksi tunnistettiin esimerkiksi muutoksen tavoitteiden ja merkityksen sanoittaminen ja aikatauluttaminen sekä siitä viestiminen. Kriittisiksi menestystekijöiksi taas määriteltiin muun muassa johdon sitoutuminen muutokseen sekä aktiivinen viestintä, vuoropuhelu ja osallistaminen. 

Digivisio 2030 -hankkeen mukaisiin isoihin muutosprosesseihin kokemuksista saatiin myös se oppi, että muutos on korkeakoulussa hyvä tunnistaa ja viestiä meneillään olevana kehittyvänä prosessina ja tukea siten henkilöstön kiinnittymistä muutoksen läpiviemiseen omassa korkeakoulussa.

Tutustu katsaukseen tarkemmin: lataa materiaali (pdf).

Katsaus muutosjohtamisen tutkimuskirjallisuuteen

Muutosjohtamisen kokemusten raportin rinnalle tuotettiin kirjallisuuskatsaus muutosjohtamisen tuen tutkimuskirjallisuuteen. Katsauksessa kuvataan muutosjohtamista yleisesti, digitaalista transformaatiota, pedagogista johtamista sekä korkeakoulujen muutosjohtamista käsittelevää viimeaikaista tutkimusta. Katsauksessa pohditaan myös tutkimuksen antia Digivisio-hankkeen muutosjohtamisen tuen ohjelmaan.

Kirjallisuuskatsauksessa todetaan, että korkeakoulujen muutosjohtamisessa muutosta edistävät esimerkiksi akateemisen ja koulutuksen johdon sitoutuminen muutokseen kaikilla tasoilla, opetushenkilöstön monimuotoisuuden huomioiminen ja pedagogisen johtamisen ymmärtäminen osana muutosjohtamista.

Lue lisää kirjallisuuskatsauksesta: lataa materiaali (pdf).

Lisätietoja

Lisätietoja muutosjohtamisen tuen ohjelmasta

Hankepäällikkö Erika Maliranta

erika.maliranta@csc.fi