Heini-Maari Kemppainen

Vastaan jatkuvan oppimisen projektista, jonka tuotoksena syntyy hankkeen ensimmäinen kansallinen palvelu. Tämä palvelu on iso, yhteinen ponnistus ja minun tehtäväni on ohjata tiimeille oikeaa suuntaa, hahmottaa iso kuva ja huolehtia siitä, että matkalle tulevat haasteet tulevat ratkotuksi. Lisäksi olen keskeisesti mukana ja vastuussa rinnakkaisten kansallisten kehityshankkeiden huomioimisesta.

Korkeakoulutaustani on Aalto-yliopistossa, alma mater, jossa toimin ohjelmapäällikkönä haastepohjaisen oppimiseen, yritysyhteistyöhön ja koulutusvientiin erikoistuneessa monialaisessa ohjelmassa. Tuossa palvelu- ja liiketoimintamuotoiluun sekä uusien teknologioiden liiketoimintamahdollisuuksiin kurkistavassa maailmassa pääsin syventämään ymmärrystäni digitalisaatiosta ja muotoiluajattelusta.

Digivisio on sanalla sanoen innostava! Näen sen välillisenä mahdollisuutena vaikuttaa edellytyksiimme ratkoa viheliäisiä ongelmia ja luoda toiveikasta tulevaisuutta. Tulevaisuushankkeessa on lupa kurkistaa sinne, missä ei olla vielä käyty. Näiden näkymien vähittäinen kirkastaminen on mielestäni kutkuttavaa. Toivon, että työmme mahdollistaa mutkattoman reitin oppimiseen tai uusiin alkuihin. Nautin monialaisesta yhteistyöstä ja ratkaisujen hakemisesta – tässä työssä tulen jatkuvasti haastetuksi, ja saan jatkuvasti oppia uutta.

Yhteystiedot
Heini-Maari Kemppainen

Projektipäällikkö, tiiminvetäjä

Jatkuvan oppimisen projekti
heini-maari.kemppainen@csc.fi
+358 50 4283925