Palvelu rakentuu vaiheittain
Opin.fi-palvelun kehityspolku on muodostunut teknisistä versioista. Jokainen versio on jatkoa aiemmin valmistuneelle: aiemmat ominaisuudet säilyvät, mutta uusi versio tuo aina tullessaan uusia toiminnallisuuksia ja ominaisuuksia.
Ensimmäiset korkeakoulut ja oppijat pääsivät käyttämään palvelua syksyllä 2024 beta-vaiheessa. Tuolloin mukana oli 8 ensimmäistä korkeakoulua, ja noin kolmen kuukauden beta-vaiheen aikana palvelussa vieraili 13 000 käyttäjää.
Beta-vaiheen tarkoitus oli saada ensimmäisiä käyttökokemuksia ennen varsinaista lanseerausta. Samalla päästiin ensi kertaa testaamaan myös korkeakoulujen palvelun käyttöönottoa sekä yhteistä markkinointikampanjaa. Lue lisää beta-vaiheen opeista »
Tutustu tarkempaan tiekarttaan:
Opin.fi on nyt auki, mutta kehitystyö jatkuu
Opin.fi-palvelu avattiin onnistuneesti huhtikuussa 2025. Palvelun kehitys jatkuu kuitenkin myös sen lanseeraamisen jälkeen. Kävijöiden myötä saadaan lisää käyttökokemuksia, dataa ja palautetta, jota hyödynnetään myös jatkokehityksessä.
Palvelun jatkokehityksen keskeisenä teemana on jatkuva käyttökokemuksen parantuminen palvelussa. Tätä tavoitellaan esimerkiksi mahdollistamalla oppijalle hakujen tallentaminen ja hakuvahti, sekä sopivan tarjonnan löytäminen oppijan omien valintojen ja tavoitteiden perusteella.
Lisäksi oppijan käyttökokemus kehittyy sisältöjen laajentuessa, kun palveluun tulee mukaan uusia korkeakouluja ja verkostoja sekä näiden valitsemaa koulutustarjontaa. Tavoite on, että loppuvuodesta 2025 palvelusta löytyy 37 suomalaisen korkeakoulun avointa opintotarjontaa.